Apuvälineiden laatusuositus
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto ovat julkistaneet valtakunnallisen
laatusuosituksen apuvälinepalveluiden kehittämiseksi. Laatusuosituksen tarkoituksena on ohjata ja kehittää
apuvälinepalveluja siten, että ne toimivat käyttäjälähtöisesti ja yhtäläisin perustein.
Apuvälineiden tarve kasvaa väestön ikääntymisen ja kotihoidon lisääntymisen myötä. Kehittyvä teknologia luo uusia
mahdollisuuksia vammaisten ja ikääntyvien ihmisten toimintakyvyn tukemiseksi. Suositustyö perustuu valtioneuvoston
hyväksymään Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelmaan 2000 – 2003. Suosituksen tarve on tullut
esille myös Apuvälineiden saatavuus 2000 -selvityksessä. Selvityksen mukaan apuvälineiden saatavuus ja
luovutuskäytännöt vaihtelevat alueittain ja organisaatioittain.
Suomalainen yhteiskunta tarjoaa apuvälinepalveluiden tuottamiselle hyvät yleiset edellytykset, mutta
apuvälinepalveluiden järjestämisessä ja toteuttamisessa on kuitenkin puutteita, joihin on tartuttava. Suosituksessa
korostetaan, että laadukkaan apuvälinepalvelun pitää olla suunnitelmallista, tehokasta ja hyvin johdettua
sekä ammattitaitoista ja käyttäjälähtöistä. Apuvälinepalveluja tarkastellaan 1) apuvälineiden tarvitsijoiden
ja käyttäjien, 2) sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden sekä 3) sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivan
ammatillisen johdon ja päätöksentekijöiden näkökulmista. Suosituksessa käsitellään apuvälinepalveluiden
yleisiä suuntaviivoja.
Suositus on tarkoitettu ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon johdolle ja päättäjille. Sitä voidaan käyttää
apuvälinepalvelujen suunnittelun, kehittämistyön sekä toiminnan seurannan ja arvioinnin apuna. Suositus ei ole
sitova normi. Laatusuositus perustuu apuvälinepalveluiden eri toimijoiden yhteiseen näkemykseen laadukkaiden
apuvälinepalveluiden käytännöistä. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes on toteuttanut
laatusuosituksen valmistelun perustyön.
Suositus on saatavissa internet-sivuilta:
»» http://www.stm.fi/suomi/eho/julkaisut/ehosisallys98.htm
»» http://www.stakes.fi/apudata
Apuvälinepalveluiden laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:7 Julkaisua myy Edita,
puh. 020-45005. Suosituksen ruotsinkielinen versio ilmestyy myöhemmin syksyllä.
Lisätietoja: ylitarkastaja Hanna Nyfors, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. (09) 160 74348,
hanna.nyfors@stm.vn.fi
Tietoa suosituksen toimeenpanon opastuksesta: suunnittelija Outi Töytäri, Stakes puh. (09) 3967 2082,
outi.toytari@stakes.fi. |